Pian 100 vuotta

©Jukka Kuusisto/Helsingin kaupunginmuseo

Kulmakoulusäätiö

Kulmakoulusäätiö sr perustettiin vuonna 1931. Säätiö perustettiin ensimmäisessä vaiheessa omistamaan Kulmakoululle hankittu, koulutarkoitukseen kunnostettu ja laajennettu rakennus Helsingin Kruununhaassa. Itse Kulmakoulu siirtyi säätiölle vuonna 1941, jolloin toteutui toinen osa säätiön alkuperäistä suunnitelmaa. 

Suomen peruskoulu-uudistuksen yhteydessä julkinen tuki yksityiselle koululle loppui ja Kulmakoulun toiminta päättyi vuonna 1981. Koulurakennus myytiin, ja Kulmakoulusäätiölle jäänyt osuus nettomyyntituloista muodostivat taloudellisen perustan nykymuotoiselle yleishyödylliselle säätiölle. 

Kulmakoulun 100-vuotishistoriikki julkaistaan 2027

Kulmakoulun rakennus Kruunuhaassa oli alunperin kaksikerroksinen kansallisromantiikkaa edustava linnamainen yksityistalo.

©Pia Pärepalo/Helsingin kaupunginmuseo

Säätiön toiminta

Kulmakoulusäätiön tarkoituksena on kannattaa ja tukea eettistä ja henkistä sivistys- ja kasvatustyötä. Säätiön tarkoitus pohjautuu Kulmakoulun toimintaan 1900-luvun alun suomalaisessa yhteiskunnassa.

Säätiö jakaa vuosittain apurahoja ja avustuksia säätiön tarkoitusta toteuttavaan toimintaan. Apurahat ovat haettavissa kunkin vuoden syyskuussa ja päätökset apurahan saajille ilmoitetaan marraskuun lopulla.

Tietoa säätiöstä

Säätiön hallituksessa on 6–8 jäsentä, jotka valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Säätiön varallisuutta hoidetaan hallituksen vahvistamaa sijoitussuunnitelmaa noudattaen.

Apurahahaku 2025

Kulmakoulusäätiön vuoden 2025 apurahat ja avustukset ovat haettavissa syyskuussa 30.9.2025 mennessä. Tutustu hakuohjeisiin ja lähetä hakemus täällä.

Kulmakoulusäätiö tukee Kulmakoulun johtoajatuksen mukaisesti eettistä ja henkistä sivistys- ja kasvatustyötä jakamalla apurahoja.