Apurahat ja avustukset

Kulmakoulusäätiö jakaa vuosittain apurahoja ja avustuksia säätiön tarkoitusta toteuttavaan toimintaan. Apurahat ovat haettavissa kunkin vuoden syyskuussa, ja päätökset apurahan saajille ilmoitetaan marraskuun lopulla. Apurahat maksetaan alkavan vuoden tammikuussa. Apurahaa saaneiden on esitettävä selvitys apurahan käyttämisestä maksuvuoden loppuun mennessä. Vuotuisten apurahojen lisäksi säätiöllä on mahdollisuus jakaa myös muita, kohdennettuja apurahoja. Apurahan myöntämisestä päättää säätiön hallitus. Kulmakoulusäätiön vuoden 2027 apurahat ja avustukset ovat haettavissa syyskuussa 30.9.2026 mennessä.

Jaetut apurahat ja avustukset 2014–2024